Naisten cheermaajoukkueen urheilijaesittelyt alkavat! Ensimmäisenä joukkueesta esitteyvuorossa ovat Rosanna, Miranda ja Mira.
Nimi: Rosanna Toivonen
Ikä: 22
Ikä: 22
Cheerleadingtausta:
n. 11,5 vuotta
Paras hetkesi lajin parissa:
Vaikea kysymys. Parhaisiin hetkiin lukeutuu ehdottomasti
ensimmäinen SM-kulta junioreissa vuonna 2007, ensimmäinen Euroopan mestaruus
senioreissa vuonna 2009, ensimmäinen naisten SM-kulta ja maajoukkuepaikka
vuonna 2012. Jos en mieti saavutuksien osalta, niin parhaana hetkenä voisin
pitää sitä, kun astelin vuonna 2012 ensimmäistä kertaa MM-matolle Sitä fiilistä
on vaikea kuvailla, ylpeys, ilo, jännitys ja onnellisuus kaikki samaan aikaan.
Vieläkin tulee kylmät väreet kun ajattelen tuota hetkeä!
Omat vahvuutesi joukkueessa:
Pitkä harrastus- ja kisakokemus. Myös puhtaasti voiman ja
teknisen osaamisen, sekä hypyt voisin luetella omiksi vahvuuksiksi.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Treenaaminen on ollut huikeaa yhdessä muiden Suomen
huippujen kanssa! Viedään kaikki toisiamme eteenpäin, yksi ryhmä oppii uutta,
jaetaan vinkkejä ja haastetaan toisiamme. Toki haasteita löytyy kun treenaamme
vain viikonloppuleireillä, mutta niistä sitten otetaankin kaikki irti.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Maailmanmestaruus.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Uskaltakaa tavoitella korkealle ja treenatkaa paljon.
Tavoitelkaa asioita joita ette edes uskoisi ensin saavuttavanne, Ja kaikista
tärkeimpänä, muistakaa nauttia!
Nimi: Miranda Roms
Ikä: 24
Ikä: 24
Cheerleadingtausta:
Aloitin cheerleadingin Porvoossa (noin) vuonna 2007, vuonna
2009 hain Helsinkiin HAC Xray (silloin Explosion) joukkueeseen jossa olin
vuoteen 2012 asti. Lopetin lajin vuodeksi jonka jälkeen karsin HAC Eliteen
vuonna 2013 ja siellä olen ollut siitä lähtien.
Paras hetkesi lajin parissa:
Minun paras hetkeni oli voittaa 2015 SM kultaa Eliten
kanssa.
Omat vahvuutesi joukkueessa:
Olen vahva ja päättäväinen, taistelen viimeiseen asti.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
On ollut haastavaa treenata maajoukkueessa sekä
kotijoukkueessa, mutta paljon olen oppinut sekä kokenut ja on ollut mahtavaa
oppia tuntemaan uusia ihmisiä toisista seuroista!
Omat tavoitteesi maajoukkueessa: Voittaminen
Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Tähdätkää korkealle ja nauttikaa siitä mitä teette!
Nimi: Mira Vuorsalo
Ikä: 17
Ikä: 17
Cheerleadingtausta:
FT Mini-Vervetit
FT Bonobos
FT Surprise
FT Wild
Sparkles
FT Wild
Flyers
Paras hetkesi lajin parissa:
MM-pronssin voitto!
Omat vahvuutesi joukkueessa:
Akrobaattiset liikkeet ilmassa ja maassa
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Todella hyvältä! On mahtavaa saada treenata näin
lahjakkaiden ihmisten kanssa.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Antaa kaikkeni joukkueelle, kisata puhdas kisasuoritus ja
voittaa maailmanmestaruus.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Muistakaa pitää hauskaa treenatessa. Asettakaa itsellenne
tavoitteita ja saavuttakaa niitä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti