Nimi: Jenna Tiihonen
Ikä: 16 v.
Cheerleadingtausta:
Vuonna 2009 aloitin lajin parissa ja ensimmäiset kaksi
vuotta harrastin mineissä. Seuraavat neljä vuotta olin HAC Junior Elitessä.
Kaudella 2015 siirryin HAC Eliteen ja pääsin naisten maajoukkueeseen.
Paras hetkesi lajin parissa:
Paras hetki lajin parissa oli vuoden 2015 MM-kilpailut.
Matolle meno tuntui uskomattomalta ja samalla tunsin toteuttavani yhden suuren
unelmani.
Oma vahvuutesi joukkueessa:
Oma vahvuuteni maajoukkueessa on monipuolinen osaaminen
pyramideissa.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut erilaiselta kuin
seurajoukkueessa, sillä treenaaminen tapahtuu suurimmaksi osaksi vain oman
ryhmän kanssa. Koko maajoukkueen kanssa treenataan leireillä.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Omat tavoitteeni maajoukkueessa on kehittyä urheilijana ja
oppia uutta.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Uskaltakaa tavoitella omia unelmianne!
Ikä: 24 v.
Cheerleadingtausta:
Aloitin cheerleadingin vuonna 2005, eli lajin parissa olen
ollut n. 11 vuotta. Tällä hetkellä urheilen HAC Elitessä.
Paras hetkesi lajin parissa:
Vuosien aikana koetuista mahtavista hetkistä on vaikea
valita. Yksi parhaista hetkistä kuitenkin on vuoden 2015 onnistunut SM-kisasuoritus
ja naisten sarjan SM-kulta. Myös MM-kisamatolla esiintyminen on ollut hienoa,
on ollut mahtavaa edustaa kotimaataan ja suomalaista cheerleadingia.
Omat vahvuutesi joukkueessa:
Olen kokenut ja fyysisesti vahva urheilija. Tykkään treenata
kovaa, ja tähtään korkealle.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Maajoukkueessa treenaaminen on ollut kivaa ja
mielenkiintoista! On ollut kiva tutustua uusiin joukkuekavereihin, ja on
mahtavaa kun on kasassa porukka joka tekee kovasti töitä yhteisen tavoitteen
eteen.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteeni maajoukkueessa on saada onnistuneen MM-
kisasuorituksen jälkeen kaulaan kultainen mitali. Haluan myös kehittyä vieläkin
paremmaksi ja taitavammaksi urheilijaksi.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Iloa ja onnistumisia treenikevääseen! Olkaa rohkeita,
tähdätkää korkealle, ja tehkää paljon töitä unelmienne eteen. Nauttikaa kun
teette sitä mitä rakastatte!
Ikä: 16 v.
Cheerleadingtausta:
Aloitin cheerleadingin keväällä 2013 Funky Teamin
joukkueessa Surprise. Siitä siirryin seurani junioreiden edustusjoukkueeseen
Wild Sparkles ja nyt olen toista kautta sennuissa Wild Flyerseissa.
Paras hetkeni lajin parissa:
Paras hetkeni on ehdottomasti ollut pääsy naisten
cheermaajoukkueeseen. Myös ensimmäisen SM-mitalin saaminen lajissa kuuluu
huippuhetkiini.
Omat vahvuuteni joukkueessa:
Asetan itselleni tavoitteita joiden avulla kehityn ja pääsen
päämäärään. Treeneihin olen aina asennoitunut positiivisella mielellä.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Treenaaminen on tuntunut hienolta. Uusiin ihmisiin
tutustuminen oman kotijoukkueen ulkopuolella on tuonut uudenlaista
yhteisöllisyyttä. Myös motivaatio on korkealla kun tietää isojen kisojen
lähestyvän.
Omat tavoitteeni maajoukkueessa:
Tavoitteenani on tehdä puhdas kilpailusuoritus.
Maailmanmestaruus olisi hieno palkkio tehdystä työstä.
Terveiseni suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Ottakaa ilo irti treenaamisesta ja urheilun tuomista kokemuksista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti